Sivut

lauantai 29. elokuuta 2015

Ei se enää ole niin pieni...

Niinpä niin. Ikää alkaa olla kohta nelisen kuukautta ja kokoa on jo varmaan kolminkertaisesti siihen, kun saapui kotiin. Pikkuinen Maj ei enää ole niin pikkuinen. Verrokkina toimii pienikokoinen saksalainen, joka ei enää tunnu mitenkään isolta pennun rinnalla.

Hirvittävän nopeasti on aika mennyt. Kaksi kuukautta alkaa olla siitä, kun Majn hain kotiin. Kovasti on kasvanut ja pehmoinen pennunturkkikin on jo alkanut vaihtua aikuisempaan karkeampaan karvaan. Ensimmäiset etuhampaat irtosivat viime viikolla ja nyt jo uudet vahvemmat pilkistää ikenistä. Huh.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Varsinkin, kun painii vanhemman saksalaisen tai parin pari viikkoa nuoremman sekarotuisen pojan kanssa. Seurassa on varsin mukava juosta ja keksiä kaikenlaisia kepposia. Kuoppien kaivaminen tuntuu olevan suosittua, oli missä seurassa vain.

Erilaisia paikkoja on yritetty koluta ja käyty metsässä jälkitouhuja aloittelemassa. Ruokaa osataan jo odottaa paikoillaan istuen ja vasta kunnon katsekontakin jälkeen saa luvan syödä. Ja ruoan lisäksi tulee syötyä kaikkea kivistä ja hiekasta aina käpyihin ja oksiin.

Ollaan käyty kävelemässä torilla ja ihmettelemässä ihmisvilinää. Maj on päässyt myös mukaan teatterimaailmaan ja onkin ollut harjoituksissa mukana mallikelpoisesti. Mitä nyt vähän pitää vesikuppia heitellä ja rähistä sille. Sitten syödään vähän aikaa luuta ja loput harjoituksista nukutaan katsomossa.

Lapset on ihan parhaita. Niiden kanssa saa juosta ja ne rakastavat Majta! Rapsutuksia tulee loputtomiin ja jos jostain syystä niitä ei tule riittävästi, niin sitten kavutaan jonkun syliin asti niitä kerjäämään. Onneksi sitä kuitenkin osataan myös vetäytyä itsekseen natustelemaan luuta ja rauhoittua seuraamaan erilaisia tilanteita vähän kauempaa.

Hirvittävän ylpeä olen tästä pienestä otuksesta jo nyt. Ovet ovat joka suuntaan avoinna. Pitää vaan nyt valita mihin suuntaan lähdetään. Pelastuskoirailemaan ainakin ollaan menossa, mutta onhan siellä palveluskoirapuolellakin paljon kaikenlaista mielenkiintoista. Huh. Ja mummon meriittiriviä katsoessa kyllä tulee sellainen olo, että olisi huikean hienoa jos edes murto-osa näistä asioista päästäisiin kokeilemaan (tai jopa suorittamaan). Maj uskoo ja uskaltaa tehdä, sama usko pitää nyt vain siirtää hihnan tähän päähän, mikä jo pienellä koiralla on itsestään ja tekemisestään :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin sekä seuraavaa kirjoitusta odottaen!