sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Hyvää alkutalvea!

Hakutreeneissä 5.11.2016 Maj
odottelee vuoroaan.
Huh. Sitä tavallaan tekisi mieli kokeilla kaikkia lajeja maan ja taivaan väliltä tämän otuksen kanssa. Tällä viikolla tottistreenien aluksi kokeiltiin muutamia agilityesteitä ja siitäkin vähän innostuin. Kesällä innostui ajatuksesta, että kokeiltaisiin rallytokoakin treenata. Kun on innokas ja oppivainen koira, niin sen puolesta on helppo lähteä kokeilemaan kaikkea.

Syksyn mittaan olen pohtinut paljonkin sitä, minkä ilmaisun haluan opettaa Majlle hakuun. Siitä olen ollut alusta lähtien varma, että haukkuvaa koiraa en Majsta tee, mutta rullakoiran ja kertovan koiran välillä olen miettinyt paljon. Nyt näyttää siltä vahvasti, että lähden ensisijaisesti kouluttamaan kertovaa koiraa itselleni.

Lokakuussa käytiin sateessa kävelemässä parin tunnin lenkki kaverin ja hänen koiransa kanssa. Maj ja Riesa pääsivät juoksemaan sydämiensä kyllyydestä ja kyllähän ne juoksivat! Kaksi onnellista ja väsynyttä koiraa sen lenkin jälkeen. Hienosti tulivat toimeen. Riesa on hieman alle kolme vuotias huskyn ja australiankarjakoiran sekoitus. Iloinen ja vauhdikas otus! Jatkossa toivottavasti päästään uudelleenkin yhteislenkille :)

Maj ja Riesa parin tunnin
metsävaelluksen loppumetreillä
lokakuussa 2016.
Tulipa nyt mieleen, että syyskuussa käytiin pyörähtämässä Hyvinkäällä ryhmänäyttelyssä. Tuloksena EH ja AVK1. Hienosti meni. Toki Maj oli yksin omassa luokassa, mutta silti! Hirveän ylpeä olen siitä miten jaksoi odottaa ja olla, kun arvostelut vain venyivät ja venyivät.
Arvostelussa sanottiin seuraavaa: "16 kk, feminiininen narttu, joka voisi olla hieman lyhyempi rungoltaan. Hyvä pää. Hyvin kiinnittyneet kookkaat korvat. Hyvät silmät ja purenta. Pysty lapa, muuten hyvin kulmautunut. Vielä kovin kapea edestä ja kääntää etutassujaan ulospäin. Hyvä rintakehä. Pitkä lanne. Kevyet liikkeet, mutta köyristää liikkeessä hieman lanneosaa. Löysyyttää liikkeessä. Tänään kesäturkissa. Hyvä käytös, esiintyy ihastuttavalla tempperamentilla."
Itse lienee ylpein tuosta viimeisestä. Hyvä käytös ja ihanastuttava tempperamentti esiintyä. Ne summaavat mielestäni koiran hienosti!
Tarkoituksena oli vielä syksyn aikana käydä Lahden kv näyttelyssä, mutta se jäikin väliin. Katsotaan keväällä uudelleen, jos silloin menisi Lahden kv näyttelyyn pyörähtämään.

Tottistelun jälkeen on parasta,
kun saa pallon palkaksi!
Syksyn mittaan on tottisteltu pari kertaa viikossa. Sunnuntaisin yleensä ohjatuissa harjoituksissa käydään ja keskiviikkoisin käydään sitten pienellä vaihtelevalla porukalla treenaamassa. Itse olen huomannut sen parhaaksi tavaksi treenata, koska silloin on aina toinen silmäpari katsomassa miten menee. Lisäksi, jos minulla kalenterissa lukee jotain, niin se tulee tehtyä. Muuten on nimittäin tuo tottiksen omatoiminen treenaaminen vähän huonoissa kantimissa ollut...

Palatakseni vielä pelastuskoiran koulutukseen ja siihen liittyvien kokeiden suorittamiseen, niin tarkoituksena olisi nyt sitten ensi keväänä kokeilla ensimmäisen kerran joko hakua tai jälkeä. En vielä ole ihan varma kumpi on se ensimmäinen koe, johon uskaltaudutaan. Toki haun ilmaisu pitää tehdä ensin valmiiksi ennen kuin kokeisiin haaveilee, joten sen suhteen lienee jälki lähempänä. Katsotaan!

Nyt ei muuta kuin treenaamaan taas! Kyllä tämä taas tästä lähtee :)

PS. Lumihan on ihan parasta Majsterin mielestä! Tunti tolkulla voisi vain myllätä lumihangessa Myyn kanssa. On ne vaan ihanat kaverukset :)


keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Aika lentää

Tärkein omaisuus aina mukana.
Suorastaan pelottavaa miten nopeasti ensimmäinen vuosi belgin kanssa on mennyt. On ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä vähän rauhallisempiakin hetkiä. Ensimmäisen vuoden aikana on tullut opittua ennakoimaan pennun vauhtia ja taitoa ideoida erilaisia pikku kepposia. Pari kertaa on kotiin päästyä odottanut sellainen silputun paperin ihmemaa, että heikompaa olisi hirvittänyt. Siihenkin toki ennakointi on auttanut.

Hiljalleen kaikki koulutus alkaa tuottaa tulosta ja pienin askelin edetään kohti kokeita. Alunperin tavoitteena oli syksyllä päästä pelastusjälkikokeisiin, mutta siitä nyt ei vielä tiedä. Jäljellä Maj on jo tehokas ja näppärä, esineet ilmaisee kivasti sekä maalimiestä kohtaan on ystävällinen. Ainut mikä itseäni hieman jännittää on hallitavuus osio. Siihen kuuluu noin 50 metrin matkalla seuraaminen irti ja noin kolmen minuutin paikallaolo. Nämä ovat ne osuudet, jotka vaativat eniten treenaamista. Ja taashan on niin, että koira osaa, mutta ohjaajalla palaset hukkuu :D

Pallosta ei luovuta!
Jäljen lisäksi on aloitettu treenaamaan hakua. Tästä Maj on syttynyt ihan valtavasti! Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että ilmaisua on aloitettu harjoittelemaan. Tämäkin on sitten enemmän sitä, että ohjaaja vaan osaa palkata koiran oikeasta ja halutusta toiminnasta. Tarkoituksena on nyt aluksi pyrkiä tekemään Majsta rullakoira. Huh! Työtä se vaatii, mutta arvokkaita vinkkejä on saatu jo paljon. Onneksi tässä parin viikon päästä alkaa kesäloma, niin silloin voi treenata entistä enemmän.

Kesäkuun alussa päästiin kokeilemaan oikein kunnon möllirallytokoa ja se oli mielettömän hauskaa! Maj oli ihan nakin vietävissä ja sen ansiosta päästiin näppärästi radan läpi nopeimmalla ajalla ;) Liikkeistä nähtiin illan aikana monenlaisia tulkintoja, koska kaikista 17:sta koirasta vain kaksi taisi ollut aiemmin harjoitellut tätä lajia. Muut menivät vain paikalle ja koettivat toimia kylttien mukaan :D Hauskaa oli ja saatiin nauraa. Tämä aktiviteetti oli siis Mypekon jäsenillan ajanviete.

Myy, Tesla ja Maj
Majn kanssa on ollut kyllä helppo kulkea paikoissa ja vierailla kylässä, koska hän on niin avoin ja ystävällinen. On käyty paikallisilla kantrifestivaaleilla, joissa on ollut isoja autoja ja kovia ääniä ja Maj on ollut kuin mallioppilas siellä. Hienoa miten koira on pärjännyt tilanteissa hyvin :) Ylpeä olen tästä otuksesta! Ja miten ystävällinen muita koiria kohtaan on. Säännöllisesti pääsee leikkimään ja touhuamaan vanhempieni koirien kanssa sekä tietenkin Myyn kanssa päivittäin kotona.

Koetan tässä hiljalleen ryhdistäytyä blogin suhteen ja päivitellä etenemistä erilajien parissa. Enemmänhän kyse on joka kerta siitä, että miten minä opin asiat, koska Majhan ne oppii helposti ja nopeasti :D