tiistai 12. joulukuuta 2017

Helsinki Voittaja 2017 näyttelyn kuulumisia

Voi tätä Majta! Pääsipä yllättämään näyttelypuolella minut ja varmaan aika monen muunkin! :D

Voitettiin tosiaan tässä edeltävästi Koiramessujen fb-sivustolla arvonnasta ilmainen osallistuminen Helsingin messarin näyttelyyn. Ilmoitin Majn sitten pienen pohdinnan jälkeen sunnuntain Voittaja näyttelyyn. Ajatuksissahan oli käydä hakemassa ihan se sileä EH arvio jälleen KoiraNetin tietoja somistamaan.

Mutta mitä vielä! Saavuimme paikalle, odotimme yli 2 tuntia oletetun kehän alun jälkeen sitä, että Maj pääsisi kehään. Tässä ajassa Maj kerkesi ottaa pienet torkutkin kehän reunalla siinä vilskeessä ja hälinässä mikä paikalla oli.

Lopulta alkoi tervunarttujen luokat. Ensin juniorit, sitten nuoret ja sitten olikin vuorossa avoin luokka, johon Majn olin ilmoittanut. Handlerina toimi Emma, joka esitti upeasti Majn!

Ensin tuomari hieman katsasti rivissä koiria ja sitten aloitti yksilöarvostelut. Rauhallisesti ja tarkasti tämä erikoistuomari Daniel Juif (Ranskasta!) tarkasteli ja tutki koiraa. Maj seisoi ja antoi katsoa hampaat. Antoi tunnustella ja ravasi Emman ohjauksessa kehässä kauniisti. Lopulta (ihan järjettömän pitkältä ajalta tuntuneiden minuuttien jälkeen) tuomari antoi laatuarvion: Erinomainen! Se tunne mikä tästä jo tuli oli ihan mielettömän hieno! Maj, ERINOMAINEN!

Koira, esittäjä ja minä olimme kaikki yhtä hymyä tämän jälkeen! Tämä tarkoitti siis sitä, että mentiin vielä kilpailuluokkaan kilpailemaan luokkavoitosta. Onneksi se tuli pian! Siinä tuomari jälleen tuijotteli koiria ja tuumaili. Vaihtoi koirien järjestystä niin, että Maj oli hetkellisesti jo ensimmäisenä. Mutta sitten kuitenkin toisen koiran mittasuhteet veivät voiton Majn kauniista päästä (jota tuomari vielä erikseen kehui handlerille!). No, sijoitus toinen ja lisäksi merkintä SA eli sertifikaatin arvoinen.

Tässä kohtaa luulin jo jälleen, että saadaan lähteä kotiin, mutta eipä mitään. Laatuarvostelu ERI, luokkasijoitus AVK2 ja SA tarkoittivat sitä, että Maj osallistuu vielä Paras narttu kehään. Sitä sitten seuraavaksi odottelemaan. Odotuksen jälkeen päästiin sitten siihen osuuteen kilpailua. Kaikkiaan kahdeksan narttua osallistui tähän kehään. Siinä pärjäsivät valiot, avoimen sekä veteraani luokkien voittajat. Tämän kehän jälkeen luulin taas, että saadaan lähteä kotia kohti, kunnes selvisi, että eipä vielä voidakaan, kun mennään kisaamaan vielä SERTistä.

Se vasta jännittävä kehä olikin. Tuomari otti taas arvioinnin rauhassa. Tuijotteli ja katseli kolmea koiraa eri suunnista. Muutti järjestystä. Jossain vaiheessa taas Maj päätyi riviin ensimmäiseksi. Sitä sydän tykyttäen seurasin sitten kehän reunalta, että vieläkö tuomari vaihtaa koirien paikkoja vai olisiko hiljalleen päätöksen aika. Tuomarilla kädessään SERTi ruusuke ja VARASERTi ruusuke. Kehässä kolme koiraa. Jännitys tiivistyi, kun tuomari otti taas pari askelta Majta lähemmäs ja loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen ojensi handleri-Emmalle SERTi ruusukkeen ja todistuksen! Mikä riemu tästä repesi! Aivan huikea tunne! Maj oli tiukassa kisassa pärjännyt kuin olisi ennenkin käynyt näyttelyissä :D

Tässä vielä tämän ERI, AVK2, SA ja SERT näyttelytulokseen oikeuttanut arviointi suomennettuna:
"Täysi purenta. Hyvä maski. Tasapainoinen koira. Erinomainen yhdensuuntaisuus. Litteä kallo. Pitkähköt korvat. Erinomainen kaula. Erinomainen täyteläinen rinta. Hieman laskeva lanne. Iloinen häntä liikeessä (suomentaja pohti, että tarkoittanee liikkeessä hieman korkea-asentoista häntä). Erittäin hyvät liikkeet."

Sertipää palkittiin siis jo toisessa polvessa! Nimittäin Majn isä Hunni saanut SERTin myös hyvästä päästään :D Vaikka kyllä Hunni, ainakin minun silmääni, on muutenkin erittäin komea belgi!