maanantai 17. syyskuuta 2018

Luonnetesti

Majn kanssa piti itseasiassa jo keväällä toukokuussa käydä luonnetestissä, mutta se sitten siirtyi, koska juoksu... Narttukoiran omistamisessa on paljon hyviä puolia ja sitten on nämä juoksut! Majn normaalitoimintaan ne eivät yleisesti vaikuta, mutta luonnetestiin ei sitten päästy silloin toukokuussa. Onneksi saatiin kuitenkin paikka samoille tuomareille syyskuun testiin ja sitä sitten odoteltiin.

Luonnetestin odottamisessa ehkä vaikeinta oli se, että jännitys tuntui kasvavan koko ajan. Alkuperäisenä testipäivänä piti testattavana olla myös Majn veli ja toinen sisko. Kisa-sisko ei kuitenkaan päässyt osallistumaan myöskään testiin silloin jonkin vamman vuoksi, mutta Tampereen-Taavi pääsi. Ah, Majn molemmat veljet ovat kutsumanimeltään Taaveja, joten erotellakseen heidät, ainakin minä käytän paikkakuntaa nimen edessä :D Olin paikalla katsomassa Tampereen-Taavin testin ja hyvältä se näytti. Hämeenlinnan-Taavin testin näin myöhemmin videolta ja sekin näytti hyvältä.

Lopulta Majn kanssa päästiin testipäivään. Samana päivänä ennen Majta testattiin myös Kisa-sisko, jolla on kaikkea paljon. Kovasti taisteluhalua, mutta myös hirveän paljon nopeaa reagointia ja se kyllä vähän kääntyy negatiiviseen. Pisteitä Kisa sai 86 pluspistettä ja 50 miinuspistettä eli yhteensä jäi pisteitä 36. Testissä hänestä tuli myös laukausvarma.

Jännittyneenä seurasin Kisan testiä ja mietin miten Maj reagoisi. Ajattelin, että kyllä se haukkuu varmasti kelkalle, mutta sitä epäröin, että ei se varmaankaan hyökkääjälle hauku. Ja niinhän se meni. Kelkalle haukuttiin ja ihmiselle ei. Hienosti koira työskenteli testin ajan ja toimi kyllä siihen malliin mitä ajattelin.

Sisarusten pisteiden perusteella odotin pistesaaliiksi jotain noin 150 pisteen tasoa, joten yllätys oli suurin, kun pisteitä kertyi 236 pistettä! Huikeaa! Tuomareina olivat Lea Haanpää ja Tarja Matsuoi.

Pisteet koostuivat seuraavasti:
Pisteet: 236, +++
Toimintakyky: +2 (Hyvä)
Terävyys: +1 (Koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä)
Puolustushalu: +1 (Pieni)
Taisteluhalu: +2a (Kohtuullinen)
Hermorakenne: +2 (Tasapainoinen)
Temperamentti: +3 (Vilkas)
Kovuus: +2 (Kohtuullisen kova)
Luoksepäästävyys: +3 (Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukauspelottomyys: +++ (Laukausvarma)

Tässä vielä linkit YouTubeen testin videointiin: osa 1 ja osa 2

Täytyy kyllä olla äärimmäisen tyytyväinen tähän koiruuteen <3