sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Hyvää alkutalvea!

Hakutreeneissä 5.11.2016 Maj
odottelee vuoroaan.
Huh. Sitä tavallaan tekisi mieli kokeilla kaikkia lajeja maan ja taivaan väliltä tämän otuksen kanssa. Tällä viikolla tottistreenien aluksi kokeiltiin muutamia agilityesteitä ja siitäkin vähän innostuin. Kesällä innostui ajatuksesta, että kokeiltaisiin rallytokoakin treenata. Kun on innokas ja oppivainen koira, niin sen puolesta on helppo lähteä kokeilemaan kaikkea.

Syksyn mittaan olen pohtinut paljonkin sitä, minkä ilmaisun haluan opettaa Majlle hakuun. Siitä olen ollut alusta lähtien varma, että haukkuvaa koiraa en Majsta tee, mutta rullakoiran ja kertovan koiran välillä olen miettinyt paljon. Nyt näyttää siltä vahvasti, että lähden ensisijaisesti kouluttamaan kertovaa koiraa itselleni.

Lokakuussa käytiin sateessa kävelemässä parin tunnin lenkki kaverin ja hänen koiransa kanssa. Maj ja Riesa pääsivät juoksemaan sydämiensä kyllyydestä ja kyllähän ne juoksivat! Kaksi onnellista ja väsynyttä koiraa sen lenkin jälkeen. Hienosti tulivat toimeen. Riesa on hieman alle kolme vuotias huskyn ja australiankarjakoiran sekoitus. Iloinen ja vauhdikas otus! Jatkossa toivottavasti päästään uudelleenkin yhteislenkille :)

Maj ja Riesa parin tunnin
metsävaelluksen loppumetreillä
lokakuussa 2016.
Tulipa nyt mieleen, että syyskuussa käytiin pyörähtämässä Hyvinkäällä ryhmänäyttelyssä. Tuloksena EH ja AVK1. Hienosti meni. Toki Maj oli yksin omassa luokassa, mutta silti! Hirveän ylpeä olen siitä miten jaksoi odottaa ja olla, kun arvostelut vain venyivät ja venyivät.
Arvostelussa sanottiin seuraavaa: "16 kk, feminiininen narttu, joka voisi olla hieman lyhyempi rungoltaan. Hyvä pää. Hyvin kiinnittyneet kookkaat korvat. Hyvät silmät ja purenta. Pysty lapa, muuten hyvin kulmautunut. Vielä kovin kapea edestä ja kääntää etutassujaan ulospäin. Hyvä rintakehä. Pitkä lanne. Kevyet liikkeet, mutta köyristää liikkeessä hieman lanneosaa. Löysyyttää liikkeessä. Tänään kesäturkissa. Hyvä käytös, esiintyy ihastuttavalla tempperamentilla."
Itse lienee ylpein tuosta viimeisestä. Hyvä käytös ja ihanastuttava tempperamentti esiintyä. Ne summaavat mielestäni koiran hienosti!
Tarkoituksena oli vielä syksyn aikana käydä Lahden kv näyttelyssä, mutta se jäikin väliin. Katsotaan keväällä uudelleen, jos silloin menisi Lahden kv näyttelyyn pyörähtämään.

Tottistelun jälkeen on parasta,
kun saa pallon palkaksi!
Syksyn mittaan on tottisteltu pari kertaa viikossa. Sunnuntaisin yleensä ohjatuissa harjoituksissa käydään ja keskiviikkoisin käydään sitten pienellä vaihtelevalla porukalla treenaamassa. Itse olen huomannut sen parhaaksi tavaksi treenata, koska silloin on aina toinen silmäpari katsomassa miten menee. Lisäksi, jos minulla kalenterissa lukee jotain, niin se tulee tehtyä. Muuten on nimittäin tuo tottiksen omatoiminen treenaaminen vähän huonoissa kantimissa ollut...

Palatakseni vielä pelastuskoiran koulutukseen ja siihen liittyvien kokeiden suorittamiseen, niin tarkoituksena olisi nyt sitten ensi keväänä kokeilla ensimmäisen kerran joko hakua tai jälkeä. En vielä ole ihan varma kumpi on se ensimmäinen koe, johon uskaltaudutaan. Toki haun ilmaisu pitää tehdä ensin valmiiksi ennen kuin kokeisiin haaveilee, joten sen suhteen lienee jälki lähempänä. Katsotaan!

Nyt ei muuta kuin treenaamaan taas! Kyllä tämä taas tästä lähtee :)

PS. Lumihan on ihan parasta Majsterin mielestä! Tunti tolkulla voisi vain myllätä lumihangessa Myyn kanssa. On ne vaan ihanat kaverukset :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti