Hylätty

No niin. Se ensimmäinen niin sanottu tärkeä koe tuli ja meni. Ei siis läpi. Mutta ei hätää. Huoli ei ole tämännäköinen. Nyt tiedetään taas mitä treenata ja on selkeä suunta tekemisellä.

Majn kanssa tavoitteena siis Pelastuskoiraliiton alaiset pelastuskoirakokeet ja sitä myöten jonain päivänä pelastuskoiran työ. Ensimmäinen askel (ihan virallinen sellainen), otettiin muutama viikko sitten lauantaina. Mentiin pelastusjäljen peruskokeeseen.

Koehan alkaa sillä, että kokeeseen ilmoittaudutaan. Piti täyttää lomake, johon laitettiin koiran tiedot ja varmaan ohjaajankin (en enää muista...) tietoja. Koepaikalle, kun lopulta päästiin, niin ilmoittauduttiin. Täytettiin koekirja (näitä on nyt yhteensä kolme erilaista kaapissa) ja valmistauduttiin henkisesti suoritukseen.

Se jännitys, mitä tässä koetta edeltävät viikot ehdin potea, ei ollut niin valtava kuin kuvittelin sen olevan. Eipä aikaakaan ollut jännittää kuin pari viikkoa. Toki koepäivänä jännitys sitten vei mukanaan ja se ei valitettavasti tuonut tuloksia tällä kertaa.

Palataan takaisin kokeeseen. Kokeessa ensimmäisenä on sosiaalinen osuus. Tässä siis testaajan eteen kokoontuvat kaikki kokeeseen osallistuvat koirakot riviin. Siinä rivissä pitää olla kauniisti. Ei saa syödä naapurin koiraa. Eikä testaajaa. Testaaja voi tulla itse joko koirakon luo tai pyytää koirakkoa tulemaan luokseen, oman mielensä mukaan. Me pääsimme lähestymään testaajaa. Tämänhän tehtävän Maj hallitsi hienosti! Ei syönyt testaajaa, eikä häiriökoirana toiminutta vuosikasta rottweileria, joka innokkaasti omassa tehtävässään toimi. Sai testaajalta rapsutukset ja kehut hyvästä luonteesta.

Sitten suunnattiinkin metsään. Pääsimme pysäköintipaikalle, josta lähdimme lähestymään jäljen nostopaikkaa. Ensin tarkastettiin kuitenkin koiran hallinta. Se testattiin niin, että noin 50 metrin matkan seurautin koiraa vapaana. Riitti, että koira seuraa siinä vierellä kohtuullisen kivasti, eikä lähde sinkoilemaan. Maj suoritti tämän osuuden mallikkaasti ja seurasi iloisesti minua. Sen jälkeen koitti paikalla olo. Tämän kanssahan me tuskailimme keväällä pitkällisesti, mutta lopulta selätimme sen ongelman. Ei siis tuottanut tuskaa Majlle makoilla paikallaan kolmea minuuttia.

Lopulta saatiin koira sitten valjaisiin ja nenä kohti nostojanaa. Maj lähti innokkaasti tekemään töitä ja haistelemaan nostojanaa. Tähänhän me sitten jäätiin. Maj ilmeisesti oli nostanut oikean jälken, mutta sitten kuitenkin alkanut epäröimään, että ei tämä nyt ehkä olekaan se mitä halutaan ja nostelikin sitten noin kymmenkunta mielikuvitusjälkeä minulle. Lienee tämä omasta jännityksestäni johtuvaa. En vain saanut koirasta ja hänen ilmaisustaan kiinni

Siinähän se sitten olikin. Ei päästy virallisesti jälkeä ajamaan eikä siten koetta läpi. Eipä auta kuin harjoitella lisää. Siinä kuitenkin vielä sitten lähdettiin ajamaan se oikea jälki vielä päivän päätteeksi. Kovasti koira teki töitä ja lopulta kaivoikin sitten jälken esiin. Sitä seurailtiin ja kaksi viimeistä esinettä löydettiin. Ei ollut helppo nakki koiralle (ja minulle) tämä. Ehkä ensi kerralla sitten!